Perintäritari Oy

Perintäritari Oy Perintäritari Oy auttaa suomalaisia yrityksiä parantamaan kassavirtaansa ja liikevoittoaan huolehtimalla heidän saatavien perinnästä.

Kannamme taloudellisen riskin perinnän onnistumisesta ja toimimme asiakaslähtöisesti sekä yrittäjävetoisesti. Perintäritarin juuret ulottuvat vuoteen 1989, jolloin Hannu Ritari päätti perustaa yrityksen sen jälkeen, kun oli pitkään työskennellyt Hankkija -konsernin palveluksessa. Yrityksen nimi oli tuolloin Perintätoimisto T:mi Perintäkymppi. Kun 7 vuotta myöhemmin oli aika muuttaa yritysmuoto toi

minimestä kommandiittiyhtiöksi, ei Perintäkymppiä ollut mahdollista saada, kun joku ripeämpi oli ehtinyt Kymppiperinnän nappaamaan itselleen. Siten vuodesta 1996 lähtien yritys toimi nimellä Perintäritari Ky aina vuoteen 2017, kunnes vävypoikien Jussi Saarijärven ja Juha Järvisen mukaan tulon myötä yhtiömuoto muuttui osakeyhtiöksi ja nimi vaihtui Perintäritari Oy:ksi. Toiminta on tietoisesti pysynyt varsin pienenä, sillä Hannun tärkein tavoite on ollut vaalia erinomaisia asiakassuhteita. Pieni määrä on ollut miellyttävä hallita. Asiakkaat ovat pääosin sijainneet Etelä-Pohjanmaalla, m***a apua on tarvittaessa annettu koko Suomeen ulkomaita unohtamatta. Osakeyhtiön myötä Perintäritarin tarinassa kääntyi uusi sivu, m***a yksi asia tulee silti säilymään sukupolvenvaihdoksen jälkeenkin: olemme edelleen täysin suomalainen perheyhtiö Seinäjoelta.

Sähköinen taloushallinto on kasvattanut merkitystään viimeisen 10 vuoden aikana merkittävästi. Olemme myös perintätoimis...
09/06/2026

Sähköinen taloushallinto on kasvattanut merkitystään viimeisen 10 vuoden aikana merkittävästi. Olemme myös perintätoimistossa huomanneet sen, että kuukausi kuukaudelta meille tulee enemmän ja enemmän perintätoimeksiantoja juurikin ohjelmistointegraatioiden kautta 👌

Helppous ja automaatio. Mitä muita huomioita erityisesti maksuvalvonnan ja perinnän näkökulmasta olemme havainneet sähköisellä taloushallinnolla olevan? Tiivistimme sen 3 minuutin luku-urakkaan, ole hyvä (blogikirjoitus löytyy kommenttikentästä) 🙏

Taloushallintoliiton Kesäpäivät takana ja aika kiittää omasta puolestamme mainioita muita Kesätorin yhteistyökumppaneita...
05/06/2026

Taloushallintoliiton Kesäpäivät takana ja aika kiittää omasta puolestamme mainioita muita Kesätorin yhteistyökumppaneita, aktiivisia tilitoimistojen osallistujia sekä järjestäjiä 🙏

Tänä vuonna keskityimme erityisesti selvittämään tulevan ohjelmistomme vaatimuusmäärittelyjä yhdessä asiakkaiden ja kumppaneiden kanssa: mitä ominaisuuksia ohjelmistolta toivottaisiin, että perintäyhteistyö olisi mahdollisimman sujuvaa ja toimivaa?

Lisäksi uudet buffihuivit keräsivät huomiota ja saimme sen myötä tänne Linkediniin runsaasti uusia seuraajia😊

Ensi kesänä nähdään sitten Hämeenlinnassa🥂

Aurajoen rannalla Perintäritari valmiina vastaanottamaan Taloushallintoliiton Kesäpäivien vierailijat🙏Tervetuloa osastol...
02/06/2026

Aurajoen rannalla Perintäritari valmiina vastaanottamaan Taloushallintoliiton Kesäpäivien vierailijat🙏

Tervetuloa osastollemme numero 17.

Tänään nokka kohti Turkua ja Kesäpäiviä🙏Mukavaa olla osana tätä palettia👍
02/06/2026

Tänään nokka kohti Turkua ja Kesäpäiviä🙏

Mukavaa olla osana tätä palettia👍

Taloushallintoalan Kesäpäivät lähestyvät! Toivottavasti olet menossa mukana. 🤩

Hyvä tapahtuma järjestetään yhdessä kumppaneiden kanssa. Tule morjestamaan kumppaneitamme osastoille. 💜

Kuukauden Kehaisun otamme tällä kertaa Suomen Chicagosta Lahesta. Salpausselän Terveys Oy on noin 1,5 vuoden ajan hyödyn...
29/05/2026

Kuukauden Kehaisun otamme tällä kertaa Suomen Chicagosta Lahesta. Salpausselän Terveys Oy on noin 1,5 vuoden ajan hyödyntänyt apuamme saatavien perinnässä, ja yhteistyö on sujunut niin sujuvasti ja mutkattomasti kuin olla ja taitaa 👍

Salpausselän Terveys on reilun 20 henkilön kotimainen, lahtelaisomisteinen yritys, joka tarjoaa työterveyspalvelut yrityksille sekä yksityislääkäri-, hoitaja-, fysioterapia- ja laboratoriopalvelut Päijät-Hämeessä ja sen lähialueilla. Yritys mittaa myös itse asiakaskokemusta ja käyttäjäasiakkaiden NPS 92 sekä asiakasyritysten yhteyshenkilöiden NPS 70 kertovat yrityksen todella panostavan asiakkaisiin.

Kiitos sekä yhteistyöstä että mukavasta palautteesta Riikka 🙏

Taloushallintoliiton jokavuotiset Kesäpäivät järjestetään tänä vuonna aurinkoisessa Turussa ensi viikolla👍Tätä tapahtuma...
27/05/2026

Taloushallintoliiton jokavuotiset Kesäpäivät järjestetään tänä vuonna aurinkoisessa Turussa ensi viikolla👍

Tätä tapahtumaa emme halua skipata ja siten Juha ja Jussi ovat yhteistyökumppanin roolissa jälleen kesätorilla tavattavissa. Tänä vuonna haluamme erityisesti pysäyttää taloushallinnon ammattilaisia keskustelemaan mitä ominaisuuksia he arvostavat toimivassa perintäyhteistyössä ohjelmistonäkökulmasta.

Nähdään tiistaina 2.6.2026 Turun Radisson Blu Marina Palace Hotellissa. Ja nähdään siellä myös keskiviikkona ja torstaina 😊🙏

Perintäritarin Kesäpäivät 2026 vietettiin torstaina ja perjantaina Tampereella 👇- Seilattiin Viikinsaareen ja nautittiin...
25/05/2026

Perintäritarin Kesäpäivät 2026 vietettiin torstaina ja perjantaina Tampereella 👇

- Seilattiin Viikinsaareen ja nautittiin saarelta Tampereen ja Pirkkalan monimuotoisuudesta

- Saunottiin ja pulahdeltiin Saunaravintola Kuumassa

- Illallistettiin Tampereen varmasti yhdessä mehevimmistä piffiravintoiloista, Huberissa

M***a ennen kaikkea saimme nauttia ilman työn sisältöä toistemme seurasta ja tuulettaa mieltä ja ajatuksia.

Kiitos koko poppoolle ja pahoittelut asiakkaille vastausviiveistä 🙏

Toimimme ottelukumppaneina sunnuntaina 24.5.2026 klo 12:30 OmaSp-stadionilla alkavassa SJK-RoPS -ottelussa 🙏Aiemmin viik...
22/05/2026

Toimimme ottelukumppaneina sunnuntaina 24.5.2026 klo 12:30 OmaSp-stadionilla alkavassa SJK-RoPS -ottelussa 🙏

Aiemmin viikolla haastoimme SJK:n Julian ja Lotan taloustaitoskabaan. Jos kyseinen video jäi huomaamatta niin löydät sen julkaisustamme aiemmin tältä viikolla. Kuinka m***a sinä saisit oikein? 😊

Ottelukumppanuuden lisäksi palkitsemme koko kauden Seinäjoella pelattavissa otteluissa Kotiottelun Ritarin. Aatelointi viestii ottelutapahtuman, pelikavereiden, vastustajien ja tuomariston kunnioituksesta - ritarillisesta toiminnasta ottelussa.

Tsemppiä matsiin SJK Naiset 👊

Jokavuotiset Kesäpäivämme vietetään huomenna torstaina ja perjantaina. Siten olemme poissa koneiden ääreltä👍Mukavaa lopp...
20/05/2026

Jokavuotiset Kesäpäivämme vietetään huomenna torstaina ja perjantaina. Siten olemme poissa koneiden ääreltä👍

Mukavaa loppuviikkoa🙏

18/05/2026

Tulevana sunnuntaina toimimme SJK Naiset - RoPS -matsin ottelukumppaneina. Naiset ottivat hyvin taloustaitohaasteen vastaan 😊🙏

Olisitko sinä tiennyt oikeat vastaukset ja löytönyt yhtä taidokkaasti palloilla oikeat vastaukset?😅

Osoite

PorvarinKatu 4
Seinäjoki
60100

Aukioloajat

Maanantai 08:00 - 18:00
Tiistai 08:00 - 18:00
Keskiviikko 08:00 - 18:00
Torstai 08:00 - 18:00
Perjantai 08:00 - 18:00

Puhelin

+358942890650

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Perintäritari Oy :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Jaa

Kategoria