06/03/2026
Kansainvälisen naistenpäivän kynnyksellä haluamme kiinnittää huomiota esimerkin ja näkyvyyden voimaan. Vuoden 2026 Women in Business -raportti nostaa esiin, että sukupuolten tasapaino johtoryhmissä ei ole vain periaatekysymys – sillä on myös selvä yhteys liiketoiminnan menestykseen.
Raportti osoittaa, että keskisuuret yritykset, jotka ylläpitävät sukupuolten tasa-arvoa edistäviä toimia ja suunnittelevat uusia aloitteita, saavuttavat muita useammin merkittävää kasvua sekä liikevaihdossa että henkilöstömäärässä. Sijoittajat odottavat yhä useammin näkevänsä tasapainoisen sukupuolijakauman yritysjohdossa – tai ainakin selkeän sitoutumisen sen saavuttamiseen. Myös työntekijöille tasa-arvo on entistä useammin syy hakeutua yritykseen ja pysyä siellä.
Vaikka monet suuret organisaatiot ovat viime vuosina vetäytyneet monimuotoisuuteen, yhdenvertaisuuteen ja osallisuuteen (DE&I) liittyvistä toimista, keskisuurissa yrityksissä sitoutuminen on pysynyt vahvana. Tutkimuksemme mukaan
• 92,7 % keskisuurista yrityksistä on ottanut käyttöön DE&I-aloitteita
• 75,8 % on sitoutunut sukupuolten tasa-arvoa edistäviin toimiin
• 36,8 % aikoo lisäksi käynnistää uusia tasa-arvohankkeita
Keskisuurten valitsema suunta on oikea. Todellinen vaikutus syntyy kuitenkin vasta silloin, kun sitoutuminen näkyy käytännössä – päätöksissä, johtamisessa ja arjessa.